keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Säilytysongelmaan ratkaisua

Kevään tulon viivästyminen on aiheuttanut minulla totaallisen inspiraatio-kadon. Mutta tänään lähti taas piiiitkästä aikaa kone käyntiin. Hiljalleen, mutta jospa se siitä kiristäisi tahtiaan. Onko kenellekään muulle käynyt niin?

 Minulla on hirvittävästi pientä tavaraa, jolle ei vain tahdo löytyä kivoja säilytyspurkkeja. Ärsyttää pitää kaikki tavarat pahvilaatikoissa tai vastaavissa. Niinpä aattelin lähteä kokeilemaan miten hyvin nuo hernekeitto yms purkit sopivat tähän tarkoitukseen.

Kaikki purkit tietysti pesty ja paperit revitty niistä, joissa sellaisia päällä oli.

Spraymaalilla yritin maalata tuon yhden purkin, mutta ei sitä saanut millään siististi maalattua. Tuli väistämättäkin valumisjälkeä. Joten jouduin senkin sitten päällystämään uudelleen. 







Lisäksi jätin maalaamatta hernekeittopurkin, joten se loistaa sieltä alta valkoisissa kohdissa. Ei pahasti, mutta kyllä sen purkin tekstin näkee. 



Sain käsiini pienen erän tälläisiä nättejä pieniä rasioita. Niihin sain myös inspiraatiota tänään erään ystävän toimesta. Miten ihania pieniä korurasioita näistä saakaan pienille prinsessoille?

Muutaman mallikappaleen sain tänään tehtyä ja en ole ihan varma onko nuokaan vielä ihan täysin valmiita. Jos jotain pientä pitsiä tms laittelis vielä joukkoon?








 


Pakko tämäkin kuva jakaa teille!

Näin ihania pieniä nalleja viime syksynä meilläpäin tehtiin päiväkodissa. Poika toi kotiin tälläisen. On ihan itse tehty ja maalattu. Taitaa sieltä se seuraava käsityöläinen pikku hiljaa kasvaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti