maanantai 18. helmikuuta 2013

Nukelle kesäinen mekko

Minä olen kyllä erittäin innokas neuloja, mutta taidot ei vielä ole ihan parhaimmat ja helponkin työn tekeminen kestää ja kestää. Mutta sain kuin sainkin tilaustyön viimeinkin valmiiksi.


Tuossa siis malli, joka piti toteuttaa tilauksesta. Nukke on beibbari eli 45 cm pituinen nukke.

Langaksi valittiin puuvillalanka cotton seaside. Väreinä valkoinen ja vaaleanpunainen. Lanka on sinänsä kivaa, kun siinä on tuollaisia väriläikkiä joukossa, joten tulee vähän värikkäämpi tuote, eikä se ole vain yksi- tai kaksivärinen. 

 Lopullinen valmis mekko. Muutoksia jouduttiin tekemään valmiiseen kaavaan aika reippaasti. Tilaaja ei halunnut pitkiä hihoja kuten alkuperäisessä mallissa olisi ollut. Helmaan tuli reikä, kun en osannut tarpeeksi nostaa silmukoita, mutta se korjattiin ylimääräisellä kaitaleella tuossa helman yläreunassa. Pikku neiti halusi välttämättä kirkkaan punaiset napit mekkoon. Ne on kyllä aika piristävät koristeet tuolla olkapäillä. Ja tietysti tästä mallista puuttuvat kaikki koristeompelut rinnasta, joita neiti ei halunnut. Eikä ne olisi oikeastaan tuohon sopineetkaan.

Asiakas oli enemmän kuin tyytyväinen mekkoonsa. Nyt pitää vielä tehdä erikseen hame ja paita vielä, mutta ne saavat nyt odottaa sormien paranemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti